Autoimmuunisairaudet, MHC-geenistö ja hypotyreoosi

MHC geeneistä

Immuunipuolustuksen tehtävänä on suojella yksilöä taudinaiheuttajilta, ja sen tulee erottaa omat ja vieraat kudokset/solut toisistaan. Kun tämä tunnistus pettää ja immuunipuolustus alkaa toimia omia elimistön kudoksia vastaan muutoin kuin vanhaa ja huonoa kudosta tuhoamalla, syntyy yksilölle autoimmuunisairaus. Näitä sairauksia koirilla on useampia ja niitä käydään läpi esimerkin omaisesti. Mutta lähtökohtaisesti immuunipuolustus järjestelmä alkaa toimia kun elimistöön tunkeutuu vieras organismi tai oma rakenne eli antigeeni. Antigeeni voi olla taudinaiheuttaja kuten loinen, virus, bakteeri tai elimistön oma solu. Puolustusmekanismit antigeenia vastaan voidaan jakaa kahteen osaan: synnynnäiseen sekä hankittuun immuniteettiin. Synnynnäisessä mekanismissa ei tarvita aikaisempaa kontaktia mikrobia vastaan, elimistön ei tarvitse tunnistaa organismia vaan se puolustautuu aina samalla tavalla nopeasti. Kun taas hankittu immuniteetti tunnistaa mikrobin, aiempi kontakti tehostaa reaktiota, joka voimistuu aina kohdatessaan uudelleen jo ennestään tutun antigeenin. Hankittu puolustusmekanismi toimii hitaammin kuin synnynnäinen, mutta se tunnistaa monia eri antigeeneja. Elimistössämme kuitenkin on erilaisia kudoksia, joita ei ole koskaan "esitelty" elimistön puolustukselle, näitä ovat muun muassa aivokudos, silmän linssi sekä siittiöitä muodostava kudos kiveksissä. Muun elimistön joutuessa näiden kanssa tekemisiin seuraa yleensä autoimmuunituho ko. kudokselle. Autoimmuunitaudit kuitenkin sisältävät monia eri mekanismeilla syntyviä tautia, eikä kaikista läheskään tiedetä mistä ne tulevat ja miksi.

Yksi suuren vaikutteen näille antava ryhmä on MHC -geenialueen geenit (Multiple Histo compatability Complex), koirilla sitä sanotaan myös DLA:ksi (dog leucocyte antigen) ihmisillä vaihtoehtoisesti HLA:ksi (Human leucocyte antigen). Nämä geenit säätelevät immuunivasteen puutetta ja vahvuutta. Ne koodaavat molekyylejä, jotka esittelevät antigeenin puolustussoluille eli ne määräävät mitä antigeenejä immuunijärjestelmä pystyy käsittelemään ja mitä ei. Tietyt sairaudet ovat yleisempiä tiettyjen DLA -geenien kantajilla. Monimuotoisuus näissä geeneissä olisikin tärkeää, koska sitä sopeutumiskykyisempi on yksilön immuunipuolustus. Koirarotujen sisällä on hyvin yhtenäinen MHC -geenistö, joka altistaa rotukohtaiselle immunologiselle sairaudelle. Newfoundlandinkoirille tai bernhardinkoirille ei Suomessa tiettävästi ole teetetty MHC -geenien monimuotoisuus testejä. KoiraNet tarjoaa teoreettisen työkalun lähisukulaisuuden tarkasteluun sukusiitoprosenttien ja AVK:n (Ancestor Loss Coefficient) kautta. Käytännössä saman koiran esiintyminen usealla eri rekisterinumerolla tekee työkalusta viitteellisen.

 Immuunisairaudet usein syntyvätkin perinnöllisen alttiuden ja ulkoisten tai sisäisten laukaisevien tekijöiden summana. Näitä ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä ovat muun muassa hormonaaliset tekijät (nartut), erilaiset infektiot, rokotukset sekä lääkitykset. Tyypillisimpiä immuunisairauden kohdekudoksia koiralla on punasolut (IMHA), trombosyytit eli verihiutaleet (immunologinen trombosytopenia), neutrofiilit eli valkosolut (immunologinen neutropenia), nivelneste (moniniveltulehdus), munuaiskudos (glomerulonefriitti), iho (dermatiitti) sekä lihakset ja lihas/hermoliitokset (polymyosiitti, polyneuriitti, myastenia gravis). Diagnosoitaessa immuunitauteja ei ole olemassa yhtä testiä, joka kattaisi kaiken. Usein otetaan muun muassa hormonimäärityksiä (kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes, Addisonintauti) ja/tai arvioidaan tyypillisiä oireita tai muutoksia (biopsiatutkimus), haetaan autoimmuunivasta-aineita tai antigeeni-vasta-ainekomplekseja (SLE). Sairauksissa itsessään voi olla kohteena joko koko elimistö, jolloin puhutaan systeemisairaudesta (SLE, reuma) tai kohteena on vain yksi elin, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnassa, diabeteksessä, Addisonin taudissa jne.

Yleisin näistä selkeästi koiralla on Kilpirauhasen vajaatoiminta. Useimmiten tämä todetaan keskikokoisen tai suuren rodun edustajalla, keski-ikäisenä tai vanhemmalla iällä. Yleisin hypotyreoosi on primäärinen, eli itse kilpirauhasesta johtuvaa. Noin 90-95% hypotyreoositapauksia johtuvat kilpirauhasen tuhoutumisesta. Kilpirauhanen tuhoutumisen syynä voi olla:

•     lymfosytäärinen tyreoidiitti (noin 50% tapauksista), joka on immuunivälitteinen sairaus ja ainakin joillakin roduilla se on perinnöllinen;

•     kilpirauhasen surkastuminen, jonka syytä ei tiedetä, mutta on mahdollista, että kyse on lymfosytäärisen thyroidiitin loppuvaiheesta;

•     kasvainsairaus.

Sekundäärinen, eli kilpirauhasen vajaatoiminnan syynä on vähentynyt aivolisäkkeen erittämän kilpirauhasen toimintaa säätelevän hormonin (tyreotropiini eli TSH) eritys, taustalla voi olla silloin aivolisäkkeen epämuodostuma tai kasvain. Sekundääristä hypotyreoosia tavataan harvoin. Oireet (taulukko) ovat hyvin vaihtelevat ja kehittyvät hitaasti, jolloin omistaja voi "tottua" niihin ajattelematta asiaa sen enempää.

Aineenvaihdunnan hidastumiseen liittyvät:

  • painonnousu (harvoin todella lihava)
  • väsymys
  • rasituksensiedon heikkeneminen
  • heikkous
  • kylmänsiedon heikkeneminen

Iho-oireet:

  • karvapeitteen oheneminen (alopecia)
  • huonokuntoinen turkki
  • hyperpigmentaatio
  • märkivät ihotulehdukset
  • seborrea
  • korvatulehdukset
  • ihon paksuneminen
  • myksedeema (kerryttää ihoon musiinia)
  • yleistynyt demodikoosi

Muita oireita:

  • neuropatiat (kasvohermon halvaus, nieluhalvaus, vestibulaarioireet, kohtaukset, kehänkierto)
    • hermoimpulssin kulun ongelmat
    • heikentynyt lisääntymiskyky ja libido
    • ripulointi, ummetus
    • aggressio, pelko, ahdistus
    • muut samanaikaiset endokrinopatiat (Addison, diabetes, Kuivasilmäisyys KCS)
    • Sydän- ja verenkiertoelimistön oireet (hidastunut sydämen lyöntirytmi, anemia)
    • silmäoireet
    • synnynnäinen kretinismi eli kääpiökasvuisuus

Taulukko. Hypotyreoosin oireet

Tyypillisiä oireita ei ole siis kaikilla, jollain yksilöllä voi olla vain esimerkiksi luonteen muutos. Diagnoosiin päästäkseen tulisi sitten testata kilpirauhashormonit eli T4 ja TSH, joskin osalla hypotyreeosi potilaista on normaali TSH arvo, mutta T4 on laskenut. Monelta testataan myös tyreoglobuliini vasta-aineet eli TGA, eritoten jos haetaan perinnöllistä lymfosytaaristatyreodiittia. Mutta tällä testillä löytyy vain 50 - 60 % hypotyreodiittisistä, kun tulehdusreaktio on jo mennyt, joten negatiivinen tulos ei tarkoita sitä ettei koiralla voisi olla autoimmuunityypin sairaus, eikä positiivinen tulos tarkoita kliinistä sairautta. Jolloin jalostuksellinen arvo jää kysymykseksi. Sairautta ei Suomessa järjestelmällisesti tutkita jalostukseen käytettäviltä newfoundlandinkoirilta, mutta esimerkiksi Amerikassa tutkitaan. Nämä sairaudet vaativat usein loppuelämän lääkityksen, kuten hypotyreoosi, ja lääkityksen vaikutusta arvioidaan säännöllisesti tehtävin verikokein, hoitovaste on hypotyreoosissa hyvä. Lääkityksen aloittamisen jälkeen aktiivisuus paranee 1-2 viikossa ja karva kasvaa takaisin muutamassa kuukaudessa. Newfoundlandinkoirilla kilpirauhasen vajaatoiminta ei rajoita harrastuskäyttöä, mutta kilpailuihin rajoituksia tulee tottelevaisuudessa, vesipelastuksessa ja vedätyksessä. 

Lähteet:

Nina Menna, immuunipuolustus ja autoimmuunitaudit luento 21.4. 

AISTI-info

CA Sharp: Nouseva myrsky: Mitä kasvattajien tulisi tietää immuunijärjestelmästä (Suomentanut: Hanna-Mari Laitala)